Keskiviikkona kävimme shoppailemassa keskustan juna- ja bussiaseman yhteydessä olevassa ostoskeskuksessa. Tämän jälkeen lähdimme etsimään Skyline baaria, mutta olimme unohtaneet ottaa osoitteen ylös, joten eipä sitä sitten löytynyt.. :D Käveltyä tuli jonkin verran.

Edellisenä iltana meidät vanhaan kaupunkiin kuskasi nuorempi naiskuski, joka neuvoi keskiviikolle menomestan. Tuonne menimme jalan, sillä taksia olisi joutunut odottamaan 20 minuuttia.. Tuntui jo, että oltiin jo aika sivukujilla, mutta sitten löytyi! Sisäpihalla oleva valtava rakennus, jota olisi varmasti äkkisistään luulla autiotaloksi, mutta ihmisiä oli hullun paljon ja musiikki jytäsi hirvittävän kovalla! Vieressä oli muutama muukin, tosin vähän rauhallisempi baari. Isommassa paikassa musiikki oli aivan liian kovalla, ja vain kaksi vessaa (yksi miehille, yksi naisille), vaikka ihmisiä oli oikeasti sisällä varmasti yli sata. Tuolla ei siis kovin kauaa sitten viihdytty, vaan kävimme syömässä ja lähdimme takaisin hotellille.

Torstaina suunnistimme juna-asemalle, ja matkasimme Jurmalaan. Koko reissun ajan siis myös Latviassa oli ihan hirvittävän kylmä, joten eipä ollut rannoilla porukkaa! Niin, siis Jurmala on Baltian suurin merenrantakaupunki, ja jostain luinkin, että hiekkaranta on jopa 30km pitkä! Ja mahtava olisi varmasti ollutkin, jos sää olisi ollut toinen.. Muutoin alue oli aikamoinen "turistirysä", ja hinnatkin huomattavasti Riikaa kalliimmat, tai samat kuin Riian vanhassa kaupungissa.

Illalla menimme vielä sinne Skyline baariin, joka sijaitsi vanhan kaupungin läheisyydessä, Radissons hotellin yläkerroksissa. Eli 26. kerros ja kallista oli sielläkin, mutta maisemia kelpasi katsella! Sisään pääsy oli klo 19 jälkeen 3e/hlö. Olimme täällä vähän huonoon aikaan, sillä aurinko oli juuri laskemassa, ja koko kaupunki näytti tosi kolkolta. Mutta jos Riikaan suuntaa, niin kannattaa tuolla ehdottomasti käydä, ennemmin siis päiväsaikaan, tai sitten illalla jo pimeällä!

Skylinen jälkeen kävimme vielä syömässä vanhassa kaupungissa. Sitten alkoikin sataa kaatamalla vettä, joten otimme taksin hotellille.. Ja kuinkas kävikään, kuski otti "vähän" turistilisää! Katsoimme kyllä punaisen taksin, jonka luulimme olevan luotettava, mutta muuta samaa tässä ei kai ollutkaan kun väri. Kannattaa siis olla tarkka ja käyttää joko vihreitä BalticTaxeja, tai sitten noita Red Cab:ejä, ja niiden kohdalla olla tarkkana, että onkin myös tuo "Red Cab", eikä muuten vain punainen auto taksin kyltillä.

Muuten kyllä Latviaa voin esim. viikonlopun matkakohteeksi suositella, upeita vanhoja rakennuksia ja edullinen hintataso!

 

Ylemmässä kuvassa Jurmalassa rannalla pöllistelemässä ja alemmassa pirtelöni Skyline baarissa. Namskis :) (vaikka aika arvokas olikin)

SAM_9939-normal.jpgSAM_9974-normal.jpg