Joulukuu mennä hurahti, töiden ja heppajuttujen merkeissä. Ja enää kaksi viikkoa tulevaan Kolumbian reissuun, hui!

Muistelin, että kirjoitin reilu vuosi sitten jotain suunnitelmia ja toivomuksia menneelle vuodelle.. Hehheh. "Uuden vuoden lupaus" ei nyt ihan taaskaan mennyt nappiin, ja taidan luvata samat uudestaan tällekin vuodelle. Toivottavasti paremmalla menestyksellä.. ;) Hevosten kanssa kaikki menikin melkein kuin toivoinkin.

Lisäksi kirjoitin näin; "Ja sitten vielä mietin, mitä muuta haluan tai toivon vuodelta 2014.. Toivon, että tutustun uusiin mielenkiintoisiin ihmisiin ja kulttuureihin, pääsen näkemään uusia paikkoja ja opin uusia asioita, itsestäni ja kaikesta muusta, sekä oppisin puhumaan paremmin englantia ja espanjaa. Haluan viettää myöskin huippua aikaa ja pitää hauskaa entisienkin ystävieni ja kavereideni kanssa."

Tuo kyllä niiiiiin toteutui! Ja täysin samaa toivon tulevalta vuodelta 2015.

Laskin aiemmin, että viime vuonna 2014 vietin ulkomailla yhteensä 184 päivää. Eli yli puolet vuodesta. Pääsin näkemään niin paljon uutta; Jenkit (Miami) ja Karibia (Curacao), interrail-matka, työharjoittelut Espanjassa, sisältäen Karnevaalit, La Liga -jalkapallomatsit ja paljon muuta, kymmenet (ellei lähemmin jopa sadat) uudet tuttavuudet ympäri maailmaa, sekä ihan Suomessa ja Espanjassakin.. Ja kaikki muu! Aikaa vietin myös entisten kavereiden kanssa, mutta toivoisin toki, että heitä pystyisi näkemään useamminkin.

Kielitaito on karttunut varmasti ja paljon. Lisää opittavaa on, ja nyt kovat kertausharjoitukset ainakin espanjan suhteen ennen seuraavaa matkaa.

 

Minulla on jo haaveita ja suunnitelmia jo ensi syksylle, mutta en uskalla vielä niitä sen julkisemmin kirjoitella.

Seuraavana on vuorossa tietenkin kaikki loput koulujutut (joita on enää näytöt jäljellä) ja matka Kolumbiaan. Lisäksi olen jo varannut lennon Las Palmasiin, josta ajatuksena lentää muutaman päivän päästä vierailemaan taas Fuengirolassa, ehkä viikoksi tai reiluksi. Edelleen pohdinnan alla on, haenko ratsastuksen lajivalmentaja 1-tason koulutukseen.. Hakuaika päättyy pian. Myös muita koulutuksia olen katsellut (liikunnanohjaus), mutta en tiedä jättäisinkö ne suosiolla myöhemmin haaveiltaviksi..

Hevosten suhteen toivon, että Smak varsoisi terveen varsan ja pysyisi itsekin kunnossa. Tavoitteena päästä kilpailemaan Ramsulla ja kaverini kanssa yhteisellä suomenhevosellamme kansallisia luokkia. Ponilla koulua ja suokilla esteitä, ehkä kenttää. Tai ainakin menestyä aluetasolla ja kesällä/viimeistään syksyllä saada molemmat myytyä.

 

Ihanaa alkanutta vuotta siis kaikille. Toteuttakaa unelmia ja haaveitanne. Don't dream your life, live your dreams. ;)