Täällä sitten taas. Eka viikko on mennyt lomaillessa, tutuissa maisemissa. Huomenna, maanantaina siirryn työjuttuihin, eli loput työharjoittelut suorittamaan. Hyvä niin, on alkanut tämä tekemättömyys tympäistä! Innolla jo odotan :)

Tarkoitus olisi siis viettää täällä seuraavat kaksi kuukautta. Ihan suoraan sanottuna, innostusta lähtemiseen ei ollut, ei sitten yhtään. Toki saan nauttia Espanjan lämmöstä, mutta nyt olisin Suomessakin (luullut) viihtyväni. Eniten harmitti jättää hevoset sinne muiden huostaan; Ramsu-poni on ollut aivan loistava (sijoituin sillä aluekoulukilpailuissa Kajaanissa 21.9.!). Minun ja ystäväni yhteinen suomenhevonen on lahjakkaan oloinen, ja odotan myös sen menestyvän ensi kaudella. Lisäksi kotiin palasi juuri ennen lähtöäni minulla ratsastettavana ollut fwb-ruuna. Lisäksi kaikkia kavereita on jo nyt ikävä :)

Noh, täällä nyt ollaan ja nautitaan. Lisäksi tavoitteena päästä harjoittamaan sekä englantia, että espanjaa; Tammikuussa suuntana on pitkäaikaisen haaveen toteuttaminen; Matka etelä-amerikkaan!

Eteen tuli sellainen lentotarjous, josta vaan ei voinut kieltäytyä. Etelä-Amerikkaan en sentään yksin  olisi uskaltanut lähteä, mutta onneksi on yhtä sekopäisiä kavereita ;) Edestakaisille lennoille tuli hintaa 330e ja risat! Perillä oloaikaa on kolme viikkoa, ja seuraavaksi voi alkaa selvitellä, minkä hintaisia lentoja etelä-amerikan sisällä olisi tarjolla.. :)

Vamos!